näin perustat judoseuran

Yhdistyksen voi perustaa aattellisen tarkoituksen yhteistä toteuttamista varten. Urheilutoiminta- ja harrastusyhdistykset ovat tällaisia seuroja. 

Yhdistyksen perustajia tulee olla vähintään kolme. Perustajajäsenten pitää olla 15 vuotta täyttäneitä. Myös yhteisö, kuten rekisteröity yhdistys, yritys ja säätiö voi olla yhdistyksen perustajana.

Ohjeita yhdistyksen perustamiseen saat Patentti- ja rekisterihallituksen nettisivuilta, esimerkiksi täältä

Kun yhdistys on perustettu, sen täytyy vielä liittyä Judoliiton jäseneksi. 

Liiton varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä Suomessa toimiva aatteellinen oikeustoimikelpoinen yhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on judon edistäminen ja jonka säännöt ovat sellaiset, jotka Liiton hallitus voi hyväksyä. Jäsenyhdistykset sitoutuvat noudattamaan näitä sääntöjä. Varsinaista jäsentä kutsutaan jäsenseuraksi.

Vastuullinen judoseura ja seura noudattaa myös toiminnassaan urheiluyhteisön reilun pelin ihanteita ja tavoitteita sekä urheiluyhteisön vastuullisuusohjelmaa. Nämä toimivat koko urheiluyhteisöä sitovana eettisenä ohjeistona .